tiistai 14. maaliskuuta 2017

How Far I'll go


Lumet on jo melkeen sulaneet sekä päivisin alkaa olemaan plussa-asteita. Boriskaan ei tarvitse enään aina villapaitaa saatika tutise jos vähän kastuu lumessa temmellyksessä. Kevät tulee hyvää vauhtia, tälläkertaa toivonmukaan.

Bamsun kanssa ollaan käyty nyt kerran tokotreeneissä josta jäi tosi hyvä vaikutelma. Ollaan tosi tervetulleita, vaikka vetäjä suositteli meille enemmänkin valkkuryhmää kun tuota vähän sekalaisen seurakunnan kokoomaa. Tällähetkellä treenikavereista löytyy niin pentuja alkeineen kuin jo kauemmin tokoilleita aikuisia koiria. Yritin havainnoillistaa kouluttajallemme että Bamsu alkaa haukkua seuruussa kun vaihdan kävelystä hölkkään, arvatkaapa pari kertaa haukkuko se kertaakaan.. Joskus jätettiin sen treenaaminen vähän sivuun ja keskityttiin toisiin asioihin, niin jotenkin tässä itsekseen se on sisäistänyt sen ettei haukuta vaikka ohjaaja hölkkääkin. Jännä toisaalta, mutta vahvisteltiin sitten vaan koenomaisia seuruuliikkeitä. Bamsu oli ihan mahti ja super. Kokeiltiin vielä loppuun pientä paikkista joka oli itseltäni tosi iso moka. Bamsu ei oikein tohdinnut mennä pakkasillassa jäiselle maalle ja meni paikkamakuuseen hieman vastahakoisesti. Lisäksemme toinen koira harjoitteli myös paikkista, joka kutsuttiin ennen Bamsua ohjaajan luokse. Bamsu lähti myös ja oli jotenkin hämillään koko liikkeen ajan. Oma mokani, otin ehkä liikaa kerralla sen kanssa. Lopuksi tehtiin majan puukuistilla pientä maahanmeno/seisomis hissiliikettä joka meni hienosti. Sen jälkeen otin pienen paikkispätkän niin että olin koiran edessä ja koko makuu kesti muutaman sekunnin ja palkkasin. Koira oli ihan eri mielentilassa, hyvässä sellaisessa. Siihen oli hyvä lopettaa oma treeni.

Tänään katselin kaverin kanssa cruftsien kokoomaa ja aina kerta toisensa jälkeen jaksan ihastella varsinkin ns. Urheilulajien suorituksia. Flyball on oma henkilökohtainen suosikki ja hieman hymyillytti nähdä yhdessä joukkueessa whippet. Olihan sillä ihan erilainen tyyli mennä niiden bortsujen seassa, mutta ei missäännimessä huono. Hieman tuli vilkaistua myös näyttelyitä jotka oli positiivinen yllätys! Utility-ryhmästä oli ehdustamassa mahtin näköinen villakoira jonka tuomari kopeloi ihan läpikotaisin. Taidettiin siinä jotain selittääkin että trimmistä huolimatta tuomari kokeilee etuosan jne perusteellisesti. Hienoja koiria oli kyllä kaikki, villakoira kyllä hymyillytti. Kiva nähdä että tuommoinen näyttelyvoittaja villiskin on kuitenkin kuoren alla samanlainen pieni ilopilleri mitä omakin on.

Katseliko meidän lukijoista kukaan cruftseja? Löytykö lempparistreameja, hienoja koiria, mahti agisuorituksia?

2 kommenttia:

  1. Cruftsissa oli yksi musta toy- tai kääpiövillis aksaamassa (saattoi olla joku junnukisa) ja se oli I-H-A-N-A. Aksa on tuolla vähän hit&miss-touhua, taso on todella kirjava, mutta sitten siellä on joukossa tuollaisia kreisejä, osaavia helmiä. :D Tykkään myös katsoa koiratanssin kutsukisat läpi jossain vaiheessa kevättä, siellä on yleensä tosi siistejä juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sielä aksassa kun katto niin osa oli vähän semmosia "Miten noi on tuolla"- suorituksia :D Koiratanssit oli kyllä aivan ihania!

      Poista