Metsäilyä

Huh, me ollaan taas Bamsun kanssa oltu ja menty niin ei ole ehtinyt blogiakaan kirjoittamaan. Eli siis ollaan oltu tässä vähän menossa ja tulossa, Bamsu pääsi kauppareissullekin eilen mukaan ja käytiin sen kanssa faunattaressa, sitten käveltiin vähän parkkipaikalla kun odoteltiin loppua porukkaa kaupasta tulevaksi. Siinä olikin Bamsulle ihmettelemistä ja oli ihan hiljaa kokoajan, kyllä tää haukkuminenkin saadaan kitkettyä vähitellen pois. Sitten ollaan samoiltu metsässä, käytiin vähän pidemmälläkin sielä kun joku ihana on tehnyt sinne polut niin ei tarvitse laittaa kauheeta varustusta ja kokoajan huudella koiralle odota kun toinen menee ketterästi hangen päällä samalla kun omistaja uppoaa lumeen..

Niin mitä mami?

 

 

Kuitenkin, oon hirmu ylpeä tuosta kakrusta :) On ollut tosi kiltisti ja mikä parasta se tulee kanien kanssa ihan hirmu hyvin toimeen, voin olla samalla koneella kun Bamsu istuu omalla rahillaan ja kani juoksee vapaana. Kerran se yritti leikkiä yhden kanin kanssa mutta kun kielsin sitä niin ei ole sen jälkeen edes yrittänyt :) Aina ohimennessä se niitä pesuttelee ja nuuskii, kanit juoksee sen alitse ja toinen kattoo ihan ihmeissään. Mutta niin siis siitä metsäilystä, Bamsu on ollut kahdessa pitkän hihnan yhdistelmässä varoiksi ja ollut tosi nätisti, aina sen jälkeen ollut ihan wäsy :3 Huomenna mennään varmaan taas epilään, näkee Hoku ja Bamsu pitkästä aikaa. Ei olla nyt muuten temppuiltu pitkään aikaan mutta pari mätsäriä ois tiedossa, ekoihin mennään kattoon ja jos ei kauheesti jännää niin seuraavana viikkona siitä ihan osallistuun :) Oon muutenkin yrittänyt haalia tolle koiraseuraa kauheesti, kaikki vaan on niin kaukana ;_; Onhan tolla Janilla kortti mutta aina ei ole autoa.. Ja tuleehan se loppujenlopuks aika reissailuks jos pitää penturyhmien jne lisäksi vielä kavereita mennä katsomaan ympäri pirkanmaata, mutta sitä tampereelle muuttoa odotellessa sitten :)!

 

Mutta oli mulla tänne vieläkin asiaa, tällaista turhanpäiväistä lotinaa miten onnellinen oon kun mulla on koira, siis ihan ikioma pieni rakas koira <3 Tänään just Janin kanssa metsässä mietittiin että kuinka olis ihan outoa olla jopa viikonloppu ilman Bamsua, se koira kun kuuluu siihen arkeen, joka hetkeen. Nytkin toi tossa halailee tyynyä (wtf muuten..) ja tuhisee ja nukkuu ja välillä sitä tässä rapsuttelen, oi kun koiranomistaminen on ihanaa :)! Onhan minulla kania, hiirtä sun muuta eläintä mutta pakko sanoa rehellisesti että ilman koiraa en varmaan enään ikinä pystyisi olemaan. Samalla Jani mietti että miten joku voi haluta jonkun muun kuin paimenkoiran mutta varmaan löytyy yhtä paljon näkemyksiä kuin ihmisiä :D Siitä on tullut ihan koirafani, kai me ollaan tämmönen koirapariskunta eikä ikinä hankita lapsia eikä mitään, touhutaan 24/7 koirien kanssa ja käydään töissä x) Kai meidän häissäkin sitten joskus Bamsu kantaa mun häähuntua,ehkä :'D

 Mutta siis ihan oikeastikin, välillä oon netissä törmännyt kovin negatiivisiin ja hyökkääviin ihmisiin varsinkin koirapuolella. Esimerkkinä tämmöinen seropienpennutus juttu vaikka, kaikkien persettä kutittaa yksi pentueellinen seropeja oli se sitten tahallinen tai tahaton. Mielestäni kukaan ei ole täydellinen, ei ihminen eikä koirakaan. Myös täydellisyyteen pyrkiminen on ihan mieletöntä, kyllähän ihminenkin vaikka kuinka täydellinen olisi omaa AINA heikkouden. En sitä väitä ettäkö sitä aina parempaan ja parempaan tulisi pyrkiä, mutta täydellinen ei voi mikään eikä kukaan olla. Kukaan ei voi olla niin yli ihminen että olisi suunnitellut elämänsä tasan tarkkaan kymmenen vuoden päähän ja olisi vielä varaa sanoa muiden erehdyksistä ja paapoa niitä. Meillä jokaisella on ollut joskus se ensimmäinen koira, oli ikää sitten 7 tai 17 vuotta sen omistaessa mutta kuitenkin, kaikkeen ei voi varautua. Esimerkiksi kun itse vannoin ja vakuutin ettei meille tule ikinä kaninpoikasia, edes vahingossa niin miten kävikään? Mette kääpiöluppani onnistui tekemään siskoni risteytyksen kanssa poikueen valjaisiin sotkeutuneena. Olimme hypyttämässä kaneja takapihalla tuttuun tapaan ja siskoni lähti hakemaan kameraa jolloin kanit jäivät kummatkin minulle. Jälkeenpäin miettien olisin voinut vaikka ottaa toisen syliin tai vastaavaa mutta silloin mieleeni ei tullut että Metukalla oisi juuri silloin kiima ja uros huomaisi sen ja yrittäisi astua. Luulin erottaneeni kanit toisistaan ajoissa mutta kuinka kävikään? En voinut millään tietää että juuri silloin kanillani oli kiima ja juuri silloin se oli hedelmällisillään, enhän minä mikään kani ole?! Tuosta asiasta riittäisi vaikka kuinka juttua mutta lopetan tähän hyvissä ajoin, ehkä :D

 

Kuitenkin, kannoin vastuuni enkä antanut minkään haukkujen tai tuomitsemisten latistaa minua. Olin päättänyt huolehtia poikueesta ja jos en olisi pystynyt olisivat ne menneet käärmeenruoaksi. Vieläkin tunnen vastuuta poikasista vaikka osa jo maailmalla onkin, siksi koska se on minun syyni/vikani että ne kanit ovat tässä maailmassa, se ei ollut niiden itsensä päätettävissä eivätkä kanit osaa kantaa itsestään vastuuta. Mutta ennen kuin tämä menee ihan kanijutuksi niin otetaampa esimerkkinä koirat. Onhan koiristakin jonkin verran ylitarjontaa mutta jos pennuille löytyy ottajia ja kasvattaja tuntee ja tietää vastuunsa ja on valmis huolehtimaan pennuista niin miksi ei? Oli koira rotupi tai seropi niin mielestäni jokainen koira ansaitsee hyvän kodin ja jokainen hyvä koti ansaitsee koiran.

 

 

Ja nyt lopetan tämän tähän... Loppukevennyksenä Jani ja Bamsu